Heräsin tämä aamuna ja suuntasin kulkuni herätyskellon kautta peilille. Revin näkyvimmät ihonriekaleet pois ja jäin raapimaan ihoa neljäksikymmeneksi minuutiksi. Unicafe-lounas sai siis jäädä väliin. Yliopistolla iho sai taas levätä muiden asioiden viedessä huomiotani, mutta kotona aloin taas raapimaan lämpötilavaihteluista kärsiviä sääriäni. Viisasta? Ei.
Ennen suihkua piti raapia ihan muuten vain, ilmeisesti jonkinlaista siirtymäahdistusta. Siirtymiset ja kaikki muu aika tekemisieni välissä on täynnä epävarmuusraapimista.
Tästä elämäntavasta aion opetella pois.
29.2.2012
Elämäntapana raapiminen
Mikä nyt mättää?
Kuten jokunen tunti sitten kirjoitin, tänään iho on ollut hyvä ja muutenkin on ollut kiva päivä. Nyt olen pitkin iltaa raapinut itseni (ja varsinkin jalat ja käsivarret) ihottumalle. Liekö vain epämääräistä väsymystä ja "muuten vain tottumuksesta, kun ei ole muutakaan tekemistä"-raapimista. Mitä onkaan, siitä on päästävä eroon.
Niin ja toteutin himoni ja tein juustokakun. Fiksua tai ei, se on hyvää ja sitä on paljon.
Niin ja toteutin himoni ja tein juustokakun. Fiksua tai ei, se on hyvää ja sitä on paljon.
28.2.2012
Poissa silmistä, poissa mielestä
Tänään olin yliopistolla tekemässä labratöitä. Sain siis muuta ajateltavaa kuin miltä iho näyttää ja voisiko sitä vaikka raapia, joten iho on saanut levätä. Kotona aloitin heti naaman nypläämisen (nokun se hilseili...) ja säärten raapimisen (nokun kuiva ilma kuivattaa...), mutta pääsääntöisesti kaikki on paremmin kuin eilen. Tänään on vielä tiedossa muutamia stressinaiheita, jotka saattavat ajaa minut raapimaan. Toivottavasti osaisin hengittää ja antaa huolien olla.
27.2.2012
Pakko raapia?
Kirjoitin eilen kuinka naamani kuivahti alkoholinkäytön seurauksena. Mennessäni nukkumaan sitä kiristi ja pisteli niin, etten pystynyt nukkumaan. Lopulta kiristävä tunne tuntui niin ylitsepääsemättömältä, että päädyin raapimaan ihon rikki. Ratkaisuna raapiminen on huonoin mahdollinen, mutta en tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt. Valvonut (taas) koko yön? Rasva ei auta tähän tilanteeseen, kokeiltu on. Tänään vihaan itseäni siitä mitä tein.
26.2.2012
Ruokavalio
Oikea ruokavalio voi tehdä ihmeitä. Minulle tärkeintä on, että ruoka olisi
- gluteenitonta
- kananmunatonta
- helposti sulavaa
- kasvispainotteista
- vähäsokerista
- useammin tuoretta
- alkoholia vain harvoin
Dagen efter
Eilen ryypiskelin (0,5l punkkua, 0,75l siideriä) kavereiden kanssa. Ei olisi pitänyt, mutta en (vanhasta tottumuksesta, olen perso viinille) halunnut kieltäytyä. Iho tuntui tulehdusherkältä ja kaikki mistä raavin tulehtui, mutta onneksi kortisoni auttoi. Naama kuivui ja alkoi jo hieman hilseillä pois. En myöskään saanut viime yönä nukuttua ja nukuin tänään päivällä muutaman tunnin. Vaaka näytti isointa numeroa IKINÄ, eli 60kg. Nyt meni lievän ylipainon raja rikki.
Tekee mieli suklaata ja juustokakkua.
Tekee mieli suklaata ja juustokakkua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)