Haluaisin jakaa mietteitä alkoholinkäytöstäni.
Väittäisin, että käytän alkoholia vähemmän kuin opiskelijat ja sinkut keskimäärin, mutta enemmän kuin esimerkiksi perheelliset ja keski-ikäiset työssäkäyvät. Harvoin suunnittelen käyttöäni sen enempää, mutta noin kerran kuukaudessa tulee aika, jolloin jotain juhlistetaan kunnon kotibileillä. En pidä baareista.
Yleensä bileissä sitten tulee juotua kännit. Tarkoitan känneillä sitä, että ollaan ihan kunnolla humalassa, mutta ei kuitenkaan örvätä ja harvoin tulee (ainakaan paha) krapula.
Miksi sitten tunnen halua avautua kännäämisestäni? Koska sitä seuraa aina viikon ihottumat. Vaikka seuraavana päivänä iho näyttäisikin ihan hyvältä, iho rupeaa reagoimaan kuin olisin allerginen elämälle, eli pian olen ruvella. Sitä on heti vaikea yhdistää alkoholiin, koska vaikutukset ilmenevät vasta päivän-parin viiveellä.
Nyt siis suunnittelen holitonta vappua ja miten siitä selvitä. Yksi vaihtoehto olisi järjestää vappupäiväksi piknik ja jättäytyä vappuaatosta kokonaan tai mennä vaikka vanhempieni luo siksi aikaa. Viineistä ja hyvistä siidereistä nautiskelevana on niin vaikea kieltäytyä ensimmäisestä lasista ja sen jälkeen nousuhumala viekin helposti mukanaan.
Vähään aikaan en kuitenkaan aio ryypätä. Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti